Toimintasuunnitelma vuodelle 2022
Yleistä
Vuoden 2022 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on seuran jäsenmäärän kasvattaminen, kurssi- ja kilpailutoiminnan jatkuvuus, Ahveniston radan kunnostus ja rahoituksen suunnittelun aloittaminen. Kaupunki on myöntänyt toistaiseksi voimassa olevan ympäristö luvan Ahveniston radalle, luvasta on ELY-keskus valittanut Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitus koskee Hämeenlinnan kaupungin myöntämää lupaa, eli vastineen antaa luvan myöntäjä Hämeenlinnan kaupunki.
Jäsenmäärän lisäämiseksi seura jatkaa aikuisten- ja lasten kurssi toimintaa sekä vapaita harjoitusvuoroja ampumaradoilla.
Hallinto
Hämeenlinnan Ampumaseuran hallinnosta ja taloudesta vastaa vuosikokouksessa valittu seuran johtokunta. Sen apuna ovat eri urheilumuotojen jaostot sekä nuorisojaosto. Johtokunnan pääasialliset tehtävät ovat:
- valvoa ja tukea jaostojen toimintaa
- huolehtia seuran taloudesta
- tiedottaa tapahtumista ja aktivoida seuran jäseniä
- pitää yhteyttä SAL:on ja alueeseen
- laatia toimintasuunnitelma ja talousarvio
- tehdä toimintakertomus ja tilinpäätös kuluneesta vuodesta
Eri jaostojen tehtävä on huolehtia oman urheilumuodon kilpailutoiminnasta, mahdollisista seuraotteluista, yhteisistä harjoituksista sekä muista tärkeäksi katsomistaan asioista. Nuorisojaoksen tehtävänä on aktivoida seuran junioritoimintaa ja koordinoida mahdollisia juniorikilpailuja sekä järjestää leirejä ja kilpailumatkoja jaoksen resurssit huomioon ottaen. Lisäksi jaokset huolehtivat omalta osaltaan seuran kilpailuissa tarvittavista toimitsijoista ja tuomareista.
Talous
Seuran taloudenhoidossa tärkein tehtävä on seuran taloudellisen tilan pitäminen vakaana.
Seuran toiminnan kannalta tärkeimmät tulonlähteet ovat kaupungilta saatava tuki ilma-aseradan vuokrakustannuksiin, jäsenmaksut ja ratamaksut. Lisäksi tuloja hankitaan järjestämällä koululaisille tutustumiskäyntejä, eri kohderyhmille ampumaurheilukursseja, polttaritilaisuuksia ja ammuntailtoja sekä järjestämällä kilpailuja niin ulko- kuin sisäradallakin.
Nuorisotoiminta
Nuorisotoiminta jatkaa jo vakiintuneilla toimintatavoilla. Päätavoitteena on olla Hämeen alueen johtava Kultahippuseura, joka järjestää laadukkaita ja turvallisia ampumaurheilukursseja lapsille ja nuorille tähtiseura hengessä. Nuorten sarjoissa osallistutaan SM-kilpailuihin mahdollisimman monessa lajissa ja ikäluokassa.
Aikuisten valmennus- ja koulutustoiminta
Seura järjestää ohjattuja ampumatapahtumia yleisen ja ikämiessarjojen ampujille. Seuran tehtävänä on myös aktivoida lupaavia ampujia kilpailutoimintaan. Nykyisiä edustusampujia ohjataan systemaattiseen harjoitteluun ja valmennukseen. Aikuisliikuntaa pidetään edelleen yhtenä painopistealueena. Peruskursseja ja tutustumisiltoja järjestetään tulevanakin vuonna ammunnasta kiinnostuneille aikuisille Lisäksi seura lähettää jäseniään valmennus- ja tuomarikoulutuksiin.
Kilpailutoiminta
Kilpailutoiminnassa päätavoitteena on osallistua eri urheilumuotojen ja ikäluokkien suomenmestaruus- ja aluemestaruuskilpailuihin sekä muihin kilpailukauden tapahtumiin. Seuran järjestää Tulevana vuonna aluemestaruuskisat, torstai cupit 14-18 osakilpailua, syyskisat, 100- laukauksen kisat. Lisäksi pyrimme järjestämään veteraani-, reserviläis- sekä metsästäjäliiton kisoja.
Ratatoiminta
Ratatoiminta jatkuu Ahveniston ja Puusepänkadun radoilla normaalisti. Ahveniston radalla kunnostustoimet kohdistuvat ylläpitokorjauksiin niin pitkään kunnes ympäristölupa on uusittu. Vielä kiitokset viimevuoden talkootöistä radoilla kaikille tasapuolisesti.
Hämeenlinnassa 18.11.2021
Johtokunta